DFTBA

you’re my only one way
오직 너를 원해 내가 니 곁에 있음에 감사해

Mä teen musiikkia ja tanssin ja kirjotan ja näyttelen ja sigh en jaksa.

Mä oon miettinyt - todennäköisesti ainut syy miks mä vielä jaksan olla romanttisesti kiinnostunut tästä herrasta on se, että joskus mä kiinnostuin siitä ja oon vaan tottunut siihen ajatukseen että olisin siihen hurahtanut. Ja ainut syy miks en oo hurahtanut toiseen herraan on se että niin pitkään mä oon ollut tottunut siihen että siihen ei voi hurahtaa.

Ainakaan mä en tahtoisi olla hurahtanut, kun siitä ei näiden ihmisten kanssa seuraa mitään hyvää.

Mun pitäisi miettiä tulevaisuutta mutta totuus on että mä elän sitä jo. En mä voi suunnitella sitä enempää eteenpäin, kun mä olen siinä jo. Oonko mä sitä mitä mä kymmenen vuotta sitten tahdoin olla? En saatanassa. Mä oon jotain aika helvetisti parempaa kun tylsä ja suosittu mammantyttö joka ei kiroile tai polta. Tuntuu silti omituiselta että elämä on mennyt swosh ohitse jo näin pitkän aikaa ja itse vaan istun tässä ja kohauttelen olkiani.

Sain tilattua The Fault in Our Starsin ja Looking for Alaskan! Vihdoin. Mä pelkään jo etukäteen sitä naurettavaa 'feel all the feels' -tunnepurkausta joka seuraa sitä kun saan ne kirjat käteeni - jos mä itkin jossain niin paskassa kun Baby Jane, musta tuntuu että John Greenin kirjat tulee oleen kiva emotional challenge.

so I'll play until the strings on my guitar give out

and I'll be aching from the pain of trying to pretend